Harjoittelijana tilitoimistossa

Julkaistu: 24.11.2022

Työharjoittelupaikan löytymistä alettiin miettimään jo taloushallinnon opintojen alkuvaiheessa. Tiedettiin kouluttajien kertomasta, että taloushallinnon työharjoittelupaikoista oli kova kilpailu. Hakemassa oli useiden oppilaitosten opiskelijat. Tilitoimistojen nettisivuja koluttiin kuumeisesti arvioiden, missä nykyaikaiseen imagoon ja teknologiaan olisi panostettu, ja missä siis alan osaamista pääsisi tehokkaimmin kehittämään tulevaa työuraa silmällä pitäen. 

Kilpailussa parhaasta harjoittelupaikasta konstit olivat monet. En uskaltanut mainita yhdenkään hakemani paikan nimeä parhaillekaan kurssikavereille ennen haastattelukutsuja, ja useimmille en kertonut paikasta vielä siinäkään vaiheessa.

Itse pääsin työharjoitteluun listani kärjessä olleeseen tilitoimistoon. Minulle tärkeitä kriteerejä harjoittelupaikan valinnassa olivat yrityksen pitkäikäisyys ja sen mukanaan tuoma luotettavuus ja vakiintuneet käytännöt, sen verran suuri koko, että minulla olisi monta ohjaajaa joilta kysyä neuvoa, ja modernit työskentelytavat sähköisin sovelluksin teknologiaa hyödyntäen. Paikallisuus ja perheyrittäjyys Tilitoimisto A. Karppisella olivat minulle ylimääräistä plussaa, enkä ollut uskoa onneani, kun minut valittiin sinne työharjoitteluun. 

Nyt olin aikuisena alanvaihtajana täysin uusissa työtehtävissä, joita olin tehnyt vain teoreettisesti opiskeluvaiheessa, joten jännitys oli melkoinen. Otin kuitenkin työharjoitteluun sen asenteen, että nyt on minun aikani kysellä tyhmiä ja ottaa harjoittelusta kaikki irti, jotta olisin valmiimpi itse palkkatyöhön taloushallinnon alalla sitten kun valmistuisin opinnoistani.  

Minut otettiin Karppisella vastaan tyhmine kysymyksineni niin lämpimästi osana työyhteisöä, etten olisi koskaan osannut odottaa sellaista vastaanottoa. Toimiston kahvihuoneessa minut otettiin mukaan keskusteluihin eikä minua harjoittelijana ole lainkaan eroteltu varsinaisista työntekijöistä – pääsen osallistumaan mm. erilaisiin koulutustilaisuuksiin niin etänä kuin paikan päälläkin. 

Pelkäsin etukäteen kahta skenaariota – että minut heitettäisiin suoraan syvään päätyyn tekemään työtä yksin ja sitten moitittaisiin huonosti tehdystä työstä. Toinen kauhukuva oli eri ääripäätä – kahvinkeittoa konttorilla ja pelkkää kopiokoneen ääressä seisoskelua, ilman lainkaan varsinaista palkanlaskentaa tai reskontran hoitoa, jotka ovat minun kaksi erikoistumisalaani. Kumpikaan ei toteutunut, vaan sain ensimmäisestä päivästä lähtien henkilökohtaista ohjausta, ja jo toisella viikolla pääsin pois vierihoidosta tekemään työtä itsenäisesti. Toki niin, että ammattilainen tarkisti tekemäni työn, ja antoi virheistäni palautetta niin että pääsin kehittymään työssäni. 

Palautteen saaminen onkin arvokkain asia, jonka työharjoittelussa saa. Otetaan esimerkiksi vaikkapa palkka-ajo, jonka teen harjoittelijana. Luonnollisesti työssä on paljon yksityiskohtia, joita en kokemattomana osaa huomioida. Minua ohjaavat palkanlaskijat tietenkin ymmärtävät tämän. Jos he ystävällisyyttään korjaavat tekemäni virheet tunteitani säästäen eivätkä mainitse niistä minulle, teen samat virheet myös seuraavalla kerralla. Harjoittelijan ohjaaminen vie toki aikaa, mutta se myös antaa ohjaajallekin paljon.

Tästä päästäänkin yritysten yhteiskunnalliseen asemaan. Jokainen työyhteisössä joskus työskennellyt tietää, että uuden työntekijän opettaminen taloon vie työyhteisön aikaa ja resursseja. Miksi yritykset sitten rekrytoivat opiskelijoita työharjoitteluun? Kyse on vastuunkannosta. Kun opiskelija valmistuu opinnoistaan onnistuneen työharjoittelujakson jälkeen, tämä on valmiimpi ottamaan vastuuta työelämässä ilman pitkää opetteluaikaa. Työharjoittelijoita ottavat yritykset kantavat kortensa kekoon työvoiman kouluttamisessa omalla vastuullaan ja riskillään. 

Minun työharjoitteluni on puolessa välissä, ja edelleen tunnen oloni tervetulleeksi osana työyhteisöä. Saan mielekkäitä työtehtäviä, niistä rakentavaa ystävällistä palautetta, apua jokaisessa työn vaiheessa mutta myös tilaa itsenäiselle pohdinnalle ja ongelmanratkaisulle. Kurssikavereiden puheiden perusteella näin ei valitettavasti ole joka harjoittelupaikassa. Nipistän itseäni edelleen joka päivä varmistaakseni, etten ole vain uneksinut päässeeni näin loistavaan harjoittelupaikkaan.  

– Jutta –

Lisää blogista

efekto 2023

Asiakas- ja sidosryhmälehtemme efekto on jälleen julkaistu. Lehti on postitettu asiakkaillemme ja se on noudettavissa myös toimipisteistämme. Voit myös lukea lehden sähköisessä muodossa tämän linkin kautta.

13.1.2023

Tilinpäättäjän muistilista

Useimmille yrityksille vuoden vaihde tarkoittaa myös tilikauden vaihtumista. Jotta tilinpäätöksen laatiminen sujuisi mahdollisimman vaivattomasti, siihen tulisi valmistautua. Tilinpäätöksen laatiminen on parhaimmillaan yhteistyötä asiakkaan ja kirjanpitäjän välillä. Usein on hyvä sopia työnjaosta, aikatauluista ja materiaalien toimittamistavoista hyvissä ajoin.  Mitä paremmin ennakoit, sitä sujuvammin tilinpäätös valmistuu.   Tilinpäätöksissä on luonnollisestikin huomioitava mm. yhtiömuodon tuomat vaatimukset ja yrityskohtaiset […]

14.1.2022

Asiakas- ja sidosryhmälehti Efekto 2022

Asiakas- ja sidosryhmälehtemme Efekto vuosimallia 2022 luettavissa linkin takaa: Efekto 2022

10.1.2022